Vaarojen majojen tavoitteena on toimia vastuullisena matkailutoimijana.
Näin vastuullisuus Vaarojen majoilla toteutuu meillä seuraavien asioiden kohdalla:
Tasa-arvo ja turvallisuus
Me toimimme asiakkaita, sidosryhmiä sekä luontoa kunnioittavalla tavalla. Kaikki asiakkaat ovat meille yhtä tervetulleita sukupuoleen, ikään tai esimerkiksi uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta. Pyrimme toimimaan sidosryhmien kanssa ketään erikseen suosimatta tai syrjimättä. Toimimme yhteistyössä erityisesti niiden toimijoiden kanssa, jotka omalla toiminnallaan toimivat eettisten arvojen pohjalta luontoa kunnioittaen.
Me kunnioitamme luontoa pitämällä toimintaympäristöstämme huolta ja viestimällä luonnon tärkeydestä ihmisten hyvinvoinnille sekä luontoyhdeydelle. Meille on turvallista tulla.
Luontoarvot
Tentsile-leirimme on kokonaan purettavissa, joten leirimme ei jätä luontoon jälkiä. Emme pystytä kiinteitä rakennelmia luontoon. Kesän ajan toimiva leiri puretaan pois talveksi. Asiakkaiden käytössä on kompostoituva vessa, jonne voidaan kompostoida myös ruokajäte.
Ohjaamme asiakkaitamme toimimaan vastuullisesti ja noudattamaan antamiamme ohjeita ja käyttämään esimerkiksi jo olemassa olevia kulkureittejä.
Lahjoitamme vuosittain osan tuloistamme Luonnonperintösäätiölle.
Paikallisuus
Arvostamme paikallista pohjois-savolaista kulttuuria, Rautavaaran paikallishistoriaa sekä paikallisia ihmisiä. Kerromme mielellämme alueen luontoarvoista, käyntikohteista ja historiasta, jotta sekä uudet havainnoit luonnon tilasta ja vanhat perinteet tulevat mahdollisimman monen ihmisen tietoisuuteen. Hyödynnämme näitä tietoja palveluidemme suunnittelussa, toteuttamissa ja markkinoinnissa sekä viestimme niistä asiakkaillemme. Kerromme myös paikkaan sidoksissa olevista sukujuuristamme sekä sitä kautta meille periytyneestä perinnetiedosta.
Teemme aktiivista yhteistyötä Rautavaaran kunnan sekä alueen muiden matkailuyrittäjien kanssa. Teemme yhteistyötä Nuorisokeskus Metsäkartanon kanssa. Metsäkartano on yhteiskunnallinen yritys, jolle on myönnetty Sustainable Travel Finland ja Green Key -sertifikaatit.
Kuulumme Visit Rautavaara ja Iisalmi ja Tienoot yhteisöjen jäseniksi.
Ruokaa luonnosta
Ruokavalikoimamme on tarkoin valittu. Pidämme harkitusti pienenä mutta monipuolisena, jotta emme tuota varastohävikkiä.
Olemme valikoineet asiakkaitamme varten kotimaisia ruokatuotteita, joiden raaka-aineet ovat pääosin Suomen metsistä ja pelloilta. Olemme valinneet tuotteita, jotka sopivat mahdollisimman monelle eli ruuat ovat pääosin vegaanisia, gluteenittomia ja laktoosittomia ja tukevat planetaarista ruokavaliota. Olemme pyrkineet valitsemaan valikoimaamme tuotteita, jotka ovat luomutuotteita tai joiden osa ainesosista on kerätty luomusertfioiduilta keruualueilta. Vastuullisten ruokavalintojen taustalla on ollut myös biovoimalla tuotetut ruuat sekä ruokapakkausten kierrätettävyys. Ruuat ovat valmistettavissa niin, että annoksen voi rakentaa oman tarpeen mukaan ja jäljelle jääneen ruuan voi viedä kotiin. Tuemme erityisesti pientuottajia ja haluamme tuoda heidän yritystarinoita kuultavaksi omilla kanavillamme. Meille on tärkeä tietää mistä ruoka tulee.
Vastuulliset tarvikevalinnat
Hankimme asiakkaidemme käyttöön tarvikkeita (jos vain mahdollista), jotka kuluttavat mahdollisimman vähän energiaa (esim. Retkikeitin, jolla voidaan lämmittää nopeasti ja energiatehokkaasti vettä ruuanlaittoa varten). Tuotevalikoimassa on huomioitu, että ne ovat kestäviä ja korjattavissa.
Osa tuotteista on valmistettu Rautavaaralla, lähialueilla tai muualla kotimaassa (esim leikkuulaudat, jotka on valmistettu Rautavaaralla Sattuman Verstaalla).
Olemme valinneet tietoisesti myös tuotteita, jotka on valmistettu kierrätysmateriaaleista (esim. Marmotin makuupussit, jotka on valmistettu kierrätyskuidusta). Pyrimme suosimaan tavarantoimittajia, jotka ovat vastuullisilta toimijoilta (esim. Tentisile, joka istuttaa jokaisesta ostetusta majoitteesta 20 puuta).
Huomioimme tuotteiden käytössä lisäksi sen, että ne kuluttavat käytössä mahdollisimman vähän luontoa tai energiaa käytössä (esim. asiakkaidemme käytössä olevat biohajoavat pesuaineet tai ruuanvalmistusmenetelmät).